Paluu juurille

Uusimmassa Ishtarissa Nourhan Sharif puhuu perinteisten kansantanssien puolesta. “Jokaisen Lähi-idän tansseja harrastavan pitäisi tuntea tyypillisimmät kansantanssimuodot ja niiden oikea tanssitapa, sillä ne ovat itämaisen tanssin selkäranka.”
.
Heti perään Nourhan joutuu toteamaan, että valitettavasti monilla amerikkalaistanssijoilla ei ole käsitystä itämaisen kansantanssityyleistä.

Kansantanssit kiehtovat

Minä opin arvostamaan jo tanssiurani ensi metreillä kansantansseja, kiitos Seitsemän Hunnun Tanssi ry:n opettajien. Ensimmäisessä näkemässäni itämaisen tanssin näytöksessä syksyllä 1996 tutustuin sekä haggalaan, aleksandrialaiseen, kavaasiin että andalusialaiseen.

Sittemmin olen tullut tanssineeksi kansantansseja likimain laidasta laitaan. Tänäkin talvena treenaamme uutta khaligia, viimetalvista haggalaa sekä andalusialaista parin vuoden takaa.

Kovin usein unohtuu, että itämainen tanssi ei ole vain yksi suppea tanssityyli vaan kokoelma useita erilaisia tansseja. Khaligilla ja perusegyptiläisellä baladityylillä ei ole yhtään mitään yhteistä, mutta kumpainenkin kuuluu itämaisen tanssin genreen.

Monimuotoisuuden hallinta

Opettajakoulutuksessa ei syyttä suotta painoteta mahdollisimman monipuolista kansantanssien hallintaa. Tanssityylit ja niihin liittyvä musiikki tuovat itämaiseen sen monimuotoisuuden, jota tässä tanssissa rakastan.

Jos itämaisen tanssin opettaja tuntee vain kasit ja ympyrät, iskut ja värinät, muttei ole koskaan kuullut nuubialaisesta tai fellahista, mitä hän opettaa oppilailleen? Jos hän ei tunnista estradikappaleesta khaligiosaa, vaan mennä pohottaa sen samoilla lonkanpudotuksilla ja vatsarullauksilla kuin muunkin tanssin, hän ei enää tanssi itämaista. Sehän on kuin menisi humppaa polkan askelilla.

Itämaisen tanssin opettajan täytyy tuntea tanssin monimuotoisuus ja kunnioittaa sen juuria – ja opettaa se oppilailleen. En tarkoita, etteikö tanssin piirissä olisi tilaa fuusiolle ja omille tulkinnoille, päin vastoin. Kun hallitaan perusteet, on hauskakin tehdä jotain valtavirrasta poikkeavaa.

Hittifuusio

Se, että itämaisena tanssina tarjoillaan sekalaista fuusiomössöä, johon yhdistellään hittilajien parhaat puolet, on väärin oppilaita kohtaan ja karhunpalvelus tanssille.

Jos oppilas on harrastanut itämaista viisi vuotta, muttei ole koskaan kuullut muuta kuin popbaladeja, tanssinut muuta kuin baladin perusliikkeistöä eikä ole edes nähnyt muunlaista tanssia kuin perusitämaista tai fuusiota, hän on oikeastaan ummikko itämaisen tanssin parissa.

Metsällä

Koreografioiden tekeminen on haasteellista, hidasta ja työteliästä. Ensin analysoidaan musiikki, sitten suunnitellaan siihen sopiva liikekieli, kootaan liikeyhdistelmistä sarjat ja rakennetaan pala palalta koreografiaa. Viiden minuutin koreografian tekeminen voi viedä yllättävän suuren tuntimäärän.

Mutta on yksi vaihe, joka on koreografioiden teossa se haasteellisin: musiikin metsästäminen.

Soolot fiilispohjalta

Jos tekisin koreografioita vain itselleni, musiikkien metsästäminen olisi paljon, paljon helpompaa.

Omat sooloni teen lähes poikkeuksetta kappaleisiin, joita rakastan. Ne poikkeuksetkin ovat biisejä, joihin olen suuresti mieltynyt ja joita rakastan. Kappalevalinta on siis helppoa.

Ihan toisenmoinen prosessi on sitten se ruletti, jonka perusteella valitsen kulloisenakin vuotena työn alle päätyvät soolobiisit. Sillä ei ole enää mitään tekemistä primitiivisten tunteiden kanssa.

Perustasolle selkeää

Kun valitsen kappaletta, johon teen koreografian oppilailleni, kriteerit ovat ihan toisenmoiset.

Perustason tanssijoille etsin mahdollisimman selkeitä kappaleita, joiden rakenne on helppo hahmottaa ja joissa pysyy laskuissa mukana. Yli viisiminuuttisiin biiseihin tartun vain, jos pituus ei tuo biisiin ylimääräisiä haasteita. Ideaali kappale on neljän minuutin korvilla.

Yleensä pyrin löytämään kappaleita, joihin aloittelevatkin tanssijat voivat tykästyä. Ei siis mizmarsaideja, vaikka itse niistä kovasti pidänkin.

Valitettavan usein perusryhmäni päätyvät tanssimaan popbaladeja. Mieluusti tarjoaisin tanssijoille klassisempiakin kappaleita, mutta ne mokomat sisältävät aina improvisaatiokohtia, jotka sekoittavat selkeän koreografian.

Jatkaville ihanaa

Jatkotason tanssijoille ja edistyneille valitsen kappaleet enemmän fiilispohjalta, hakusassa olevan tyylilajin mukaisesti. Jos tarvitaan esimerkiksi biisi kansantanssiin, käyn läpi kaikki tyylilajiin sopivat kappaleet ja valitsen niistä sen biisin, josta pidän eniten – ainakin, jos kyseinen biisi on järkevän mittainen eikä tolkuttoman vaikea.

Nykysin, kun lupaan oppilailleni helppoa koreografiaa, he säikähtävät: viimeisin helppo koreografia oli niin vaikea, että sitä työstettiin kaksi talvea. Se oli ihana, lyhyehkö baladikappale, jossa oli paljon ihania nyansseja, joita ei voinut koreografiaa tehdessä ohittaa.

Valinnan vaikeus

Olen tänä vuonna käyttänyt talven koreografiabiisien valintaan takapuolituntuman mukaan paljon enemmän aikaa kuin yleensä. Jostain syystä tällä kertaa on ollut vaikea löytää viimeisillekin ryhmille sellaisia biisejä, jotka istuvat heidän ryhmäprofiiliinsa ja miellyttävät minua niin paljon, että uskon jaksavani kuunnella kappaleita koko talven.

Ehkä ongelmana on se, että minulla alkaa olla liikaa levyjä. Kun tarjonta on suuri, valinta on vaikea. Tai ehkä ongelmana on se, että oma musiikkimakuni snobiutuu koko ajan: haluan, että musiikeissa on joku juttu, joka hytisyttää. Ne, jotka hytisyttävät, tuppaavat poikkeuksetta olemaan liian nopeita, liian monimutkaisia tai muuten liian vaikeita.

Häämarssikin olisi helpompi valita kuin koreografiabiisi. Häämarssia ei sentään tarvitse kuunnella kuin yhden ainoan kerran.

Virikkeitä ja vissyä

Varoitus: tämä teksti sisältää paljon hehkutusta. Mikäli nämä tapahtumat jäivät sinulta kokematta, toimitus ei vastaa mahdollisista kaihon ja kateuden tunteista, joita teksti voi lukijassaan aiheuttaa.

Viime viikonloppuna tanssikansa kokoontui Savonlinnaan. Kolmipäiväinen festivaali oli monipuolinen paketti tanssikursseja, näytöksiä ja ihanaa festivaalitunnelmaa.

Tänäkin vuonna festareilla kului vissyä ja vettä – helle ei hemmotellut vaan hiostutti kursseilla ja iltamenoissa siihen malliin, että nestehukka vaani olkapään takana. Tanssisaleissa ei tarvinnut hikeä houkutella.

Kabareetunnelmaa ja karmivaa menoa

Perjantaina tanssittiin Bar Colonnassa, joka on entinen elokuvateatteri. Omaperäinen miljöö oli itämaiselle kabareelle mainio. Illassa nähtiin erinomainen valikoima erityyppisiä tansseja eri puolilta Suomea. Festivaaliopettajista iltaa sulostutti Pille Roosi. Tunnelma oli välitön ja kivaa oli sekä esiintyjillä että yleisöllä.

Lauantaina tanssiväki siirtyi Punkaharjulle Retretin kallioluolaan. Puitteet tekivät näytöksestä varmasti festivaalihistorian unohtumattomimman, mutta kyllä tanssiakin kelpasi katsoa. Festivaalin opettajat hurmasivat tunnetulla taidollaan ja ulkomainen tähtivieras Yasmina of Cairo otti haltuunsa sekä lavan että yleisön. Taitoon ja notkeuteen yhdistyi taito tulkita musiikkia ja laulujen sanoja – kaikesta näki, että Yasmina on tanssinut vuosia ammattilaisena Kairossa.

Toisella puoliajalla nähtiin Farah ry:n uusi tanssiteos Pyörteessä. Kolmen vartin teos oli huikea yhdistelmä tanssia, akrobatiaa, tunnetta ja tulkintaa. Kylmät väreet kulkivat selkäpiissäni, hyvässä mielessä.

Tuttuun tapaan raportoimme näytökset seuraavassa Ishtarissa, joka ilmestyy lokakuun puolivälissä.

Yasmina, Yasmina

Festivaalin opettajakaartiin oli valittu arvostettuja, loistavia opettajia. Kursseilta kantautui hyvää palautetta, ja opettajienkin tunnelmat olivat korkealla. Ohjelmassa oli runsaasti tekniikkakursseja, jotka kaikki myytiin loppuun jo varhain.

Tänä vuonna järjestin itselleni ennenkuulumattoman väljän festivaaliaikataulun – vain yksi kurssi kumpanakin viikonlopun päivänä. Pitkän pähkäilyn jälkeen valitsin ohjelmaani vain Yasminan kaksi koreografiakurssia.

Hyvä palaute, jota Yasminan viime syksyn Varkauden-kursseilta oli korviini kantautunut, oli tullut ihan syystä. Kurssit olivat antoisia ja monipuolisia. Yasminan koreografiat olivat vivahteikkaita, ja tekniikan ja liikeyhdistelmien opetuksen lisäksi Yasmina valotti tanssien ja liikkeiden viitekehystä ja tulkintaa. Erityisen mukavaa oli, ettei kurssilla ollut kieliongelmia. Yasminahan on syntyjään britti ja puhuu englantia äidinkielenään, joten häntä oli helppo ymmärtää.

Yasminan lauantain koreografiakurssi oli keppitanssi, jonka tasomäärityksenä oli keskitaso. Koreografia oli haasteellinen, ja arvelen, että keskitasomääritykseen sopivilla tanssijoilla sai kurssilla olla kieli keskellä suuta koko ajan. Sunnuntain kurssilla työstettiin koreografia klassiseen egyptiläiseen lauluun. Edistyneiden kurssilla paiskittiin töitä täysillä – taisimme olla kaikki yksimielisesti sillä kannalla, että koreografia oli ihana mutta haasteellinen.

Hyörinää festivaalikeskuksessa

Savonlinnan festivaalikeskus oli tänä vuonna siirretty Linnalaan. Nyt basaareille oli tilaa enemmän kuin tunnelmallisessa Sääminkisalissa. Kurssien välillä festivaalikeskuksessa oli hyörinää, pyörinää ja tunnelmaa.

Lämpimänä tervetuliaisena järjestäjät hemmottelivat kurssilaisia ihanalla festivaalihuivilla. Kiitos, Farahin iskujoukko! Järjestitte jälleen ihanan festivaalin! Kutsuttehan meidät toistekin kylään?