Korkojen kanssa

Olen aina pitänyt korkokengistä. Lukioaikana korkokengät ja avokkaat olivat arkivaatteitani. Sitten laskeuduin koroilta alas: Opiskeluajan jalassani oli kengät, joilla oli hyvä pyöräillä. Kun lapset syntyivät, valintaperusteena oli tukevuus, sillä koskaan ei tiennyt, milloin oli kannettava myös yhtä tai useampaa lasta.

Sitä mukaa, kun jälkikasvu on alkanut liikkua enemmän omin jaloin, korkoni ovat taas alkaneet kasvaa.

Tanssikorot

Itämaisessa tanssissa tyypillisin jalkine lienee notkea jumppatossu tai paljaat jalat. Se on hyvä se, sillä jalkaterän lihaksiin ja jalan asentoon saa parhaiten tuntumaa paljasjaloin tai keveillä tossuilla. Erilaisista tanssitossuista kirjoitin pari vuotta sitten laveammaltikin.

Toisinaan itämaisessa tanssissa noustaan koroille. Vanhoissa egyptiläisfilmeissä tanssijattarilla on jalassaan korkosandaalit. Moisilla käveleminen näyttää jo haasteelliselta, saati sitten tanssi. Lähdettä en tähän hätään löydä, mutta muistan kuulleeni, että tanssijattarilla oli tapana käyttää kenkiä tanssiessaan osoittaakseen, että heillä oli varaa kenkiin.

Tätä nykyä ammattilaiset maailmalla taitavat käyttää melko usein korkokenkiä esiintyessään. Meikäläisittäin korkeita korkoja käytetään eniten estraditansseissa. Oma lukunsa ovat shipship-pistokkaat, joita käytetään erityisesti aleksandrialaistanssissa.

Harjoitutan parhaillaan yhtä tanssia, joka päätettiin esittää korkokengissä. Tanssijat todennäköisesti yllättyivät melkoisesti, kun tanssivat koreografian ensimmäistä kertaa korkokengät jalassa. Tanssi muuttaa yllättävästi muotoaan, kun maata vasten ei olekaan kokonainen jalkapohja.

Askel ja kenkä

Tanssiminen on opettanut minut kävelemään korkokengillä – ja valitsemaan sellaisia korkokenkiä, joilla voi oikeasti liikkua.

Nuorempana suosin avokkaita, mutta avokkaat (ainakin kapeakärkiset) ovat kengistä hankalimmat: jotta ne pysyisivät jalassa, niiden täytyy olla riittävän napakat. Ero “riittävän napakan” ja “liian tiukan” välillä on lähestulkoon olematon. Lopputuloksena ovat kivistävät jalat.

Puolipahimmoisen korkeat, kapeat korot ovat osoittautuneet hankaliksi kävellä. Jos kävellessä kanta osuu ensimmäisenä maahan, sen täytyy olla niin tukeva, että sen päällä oikeasti pysyy pystyssä. Puolipahimmoisilla koroilla joutuu useimmiten kävelemään kanta edellä, sillä niillä kengillä päkiävoittoisesta askelluksesta tulee hiippailevaa hissutusta.

Minun ideaalit kenkäni niin tanssimiseen kuin muuhunkin korkokenkäilyyn ovat riittävän korkeat, kärjestä avoimet kengät. Parhaimmalta jalassa ovat tuntuneet erilaiset remmisandaalit ja – yllätyksekseni – pistokkaat. Tärkeintä on, että kengissä on riittävästi tilaa jalalle ja erityisesti varpaille.

Asiaan kuuluvat disclaimerit

Korkokengät ovat – varsinkin kesäaikaan – suosikkijalkineeni. Täytyy kuitenkin lisätä tähän loppuun varoituksen sanoja.

Varoitus 1: liika on aina liikaa. Pelkkiä korkokenkiä, varsinkaan superkorkeita, ei parane käyttää. Korkokengissä pohkeen lihakset ja akillesjänne eivät pääse venymään täyteen pituuteensa.

Varoitus 2: hallitse kroppasi. Pidä paino koko päkiällä, älä anna nilkkojen lonksua. Imaise napa selkärankaan ja laske hartiat alas. Ryhti ja keskivartalon asento hajoavat helposti, kun jalkojen asento muuttuu. Lopputuloksena voi olla kipeä selkä.

Varoitus 3: anna varpaille tilaa. Liian pienissä kengissä varpaita alkaa kivistää eivätkä ne anna tukea kävelyyn. Jos kengässä ei ole tilaa varpaille, kengän paikka on kenkäkaupassa.

Lopuksi: Vaihtele erilaisia kenkiä ja oleile mahdollisuuksien mukaan paljain jaloin. Helli ja venyttele jalkojen ja erityisesti jalkaterien ja jalkapohjien lihaksia. Kireydet ja kivistykset muuttavat jalan asentoa – virheasento jalkaterässä heijastuu koko kroppaan.

Ei mitään päällepantavaa

Perjantaina esiintyminen, kaappi täynnä vaatteita eikä mitään päällepantavaa. Kuulostaako tutulta?

Tulossa on ryhmieni kevättapahtuma Onnenvärinät, jossa minutkin nähdään (pyynnöistä huolimatta) useampaan kertaan lavalla. Muuten asustuspuoli on selvää, joskokaan ei välttämättä vielä ihan valmista, mutta yksi soolo tuottaa päänvaivaa. Olen luvannut esittää illassa haitaribaladin ihan noin kasvatuksellisessakin mielessä, onhan haitaribaladi sitä itämaiselle tanssille ominaisinta tyyliä.

Vaan mitä päälle? Olen käynyt aamupäivän aikana koko pukuarsenaalini läpi ja löytänyt muun muassa pari pukua, joiden olemassaolon olin unohtanut. Mikään ei tunnu juuri hyvältä tähän esitykseen — itse asiassa tietäisin, miten tanssin puvustaisin, mutta se vaatisi aikaa ja ompelua, ja perjantai on aivan liian pian.

Heti kättelyssä hylkäsin viime vuonna käyttämäni asut sekä kaksiosaiset estradiasut. Ihana baladikelpoinen Hananin ostopukuni tuli hylätyksi, koska se on liian pramea (!). Iltaan on tulossa sen verran komeita pukuja, että säästetään tätä ensi vuoden geimeihin. Vaatimattomampia kokomekkoja kaapissani on yllättävän monta, niitä on pitänyt tehdä ryhmätansseihin vuosien saatossa useampia ja sooloihinkin jokunen. Harmi kyllä, jokainen noin-periaatteessa-kelvollinen yksilö huutaa muokkausta ja modifikaatiota. Sellaisenaan ne ovat vähän liiankin vaatimattomia.

Helppo ja hyvännäköinen perusvalinta olisi tietysti paljettimekko, mutta ohjelmassa sooloani edeltävä tanssi on puvustettu samaisilla mekoilla. Sitä paitsi se muuttaisi tanssia enemmän kansanomaiseksi kuin tulkintani on. Ja niin edelleen.

Jotain positiivista tästäkin löytyy: olen nyt inventoinut tanssiasuni ja löytänyt koko kesäksi ja ensi talveksi muodistettavia tanssiasuja. Mieleni tekisi väittää, että kun ne kaikki on muodistettu, minulla on esiintymisvermeitä pitkäksi aikaa eteenpäin. Tosiasiassa tarvitsen varmaan vähintään yhden tai kaksi uutta asua myös ensi talvena.

Erään tanssijan mies oli ihmetellyt, kun tanssija uutta pukua väsäsi, että eikö se viimevuotinen kelpaa. Ei kerrota, että niitä viimevuotisiakin oli useampia…

Taas tanssitaan!

Tänä viikonloppuna tanssitaan taas urakalla. Putki alkaa perjantaina Tuurista Onnenvärinöistä. Lauantaina päivällä tanssitaan Helsingissä Tanssikeitaalla, jossa Saara Soikkeli syväluotaa koreografioiden ja sarjojen maailmaa.

Lauantai-iltana suunta käy joko Vantaalle Tanssitalo Juulian perinteisiin Villiä tanssia -kisoihin tahi Turkuun, jossa Al Amirat ja Hannele Lindgren oppilaineen esittävät “Matkamuistoja basaarista”.

Menen penkomaan tanssivaatevalikoimiani ja yritän välttää kurkistamasta kangaslaatikoihin. Ensi viikolla esiintymiskuume on jo laskenut likimain normaalilämpöihin. Iloista tanssiviikkoa!

Basaaripöydän takana

Olen viime yönä, hyvin reilusti tämän vuorokauden puolella, kotiutunut Tampereelta Mihrimah ry:n kevätnäytöksestä. Tällä kertaa näytöksen anti jää analysoimatta, sillä en ehtinyt tansseja katsomaan: avarsin maailmankuvaani basaarimaailmasta ja olin apumyyjänä Studio Hennan basaarissa.

Aikamoista hulinaa basaareissa oli. Hennan lisäksi valikoimaansa esittelivät tamperelainen Asad, Tanssistudio Dum Tek Turusta sekä Tanssiina Jyväskylästä. Kaikkien pöytien ympärillä parveili väkeä, kun sekä esiintyjät että yleisö kävivät tutustumassa tanssitilpehööreihin.

Vaikka olen kokenut festaribasaarien myllääjä, pöydän toiselta puolelta kaikki näytti toisenmoiselta. Jossain vaiheessa alkoi kyllä mietityttää, että mikä se sellainen basaarin apumyyjä on, joka itse jää hipelöimään kaikkia huiveja ja pukuja… Olosuhteisiin nähden järki pysyi sangen hyvin mukana.

En rynnistänyt näytöksiä katsomaan: näytöksen aikana basaarin antimia tutkailivat lavavuoroaan odottavat esiintyjät. Hiljaisempina hetkinä sovitin Tanssiinan tossu-uutuuksia ja päivitin sosiaalisia suhteita. Tajusin siinä rupatellessani ihmisten kanssa, että koko joukko tanssiväkeä ei pääse näytöksistä nauttimaan: aina tarvitaan niitäkin, jotka hoitavat asioita salin ulkopuolella. Myönnän, että ovien takana en ole aiemmin ollutkaan.

Festarikurssit täyttyvät

Kesäfestareihin on enää 65 päivää. Kurssit täyttyvät, Pille Roosin intialais-egyptiläinen on täynnä ja muutamille muillekin kursseille on jo pistetty täyttymishälytys näkösälle. Useampikin kurssi pyörii tuossa kymmenen vapaan paikan hujakoilla.

Flamencosta valehtelijaan

Tulevana lauantaina Studio Shamsina tarjoilee itämaisvaikutteisen flamencokoreografian, opettajana Sanna Myllylä. Sunnuntaina puolestaan Peppina Lindfors opettaa Yousry Sharifin koreografian Kazzab – valehtelija.

Huomenna alkaa huhtikuu, ja kevättä on ilmassa. Tampereelle laitoin kävelykengät, mutta kotipihassa täytyy vielä käyttää talvisempia jalkineita. Nauttikaa auringosta ja pysykää lämpiminä!