Olen aina pitänyt korkokengistä. Lukioaikana korkokengät ja avokkaat olivat arkivaatteitani. Sitten laskeuduin koroilta alas: Opiskeluajan jalassani oli kengät, joilla oli hyvä pyöräillä. Kun lapset syntyivät, valintaperusteena oli tukevuus, sillä koskaan ei tiennyt, milloin oli kannettava myös yhtä tai useampaa lasta.
Sitä mukaa, kun jälkikasvu on alkanut liikkua enemmän omin jaloin, korkoni ovat taas alkaneet kasvaa.
Tanssikorot
Itämaisessa tanssissa tyypillisin jalkine lienee notkea jumppatossu tai paljaat jalat. Se on hyvä se, sillä jalkaterän lihaksiin ja jalan asentoon saa parhaiten tuntumaa paljasjaloin tai keveillä tossuilla. Erilaisista tanssitossuista kirjoitin pari vuotta sitten laveammaltikin.
Toisinaan itämaisessa tanssissa noustaan koroille. Vanhoissa egyptiläisfilmeissä tanssijattarilla on jalassaan korkosandaalit. Moisilla käveleminen näyttää jo haasteelliselta, saati sitten tanssi. Lähdettä en tähän hätään löydä, mutta muistan kuulleeni, että tanssijattarilla oli tapana käyttää kenkiä tanssiessaan osoittaakseen, että heillä oli varaa kenkiin.
Tätä nykyä ammattilaiset maailmalla taitavat käyttää melko usein korkokenkiä esiintyessään. Meikäläisittäin korkeita korkoja käytetään eniten estraditansseissa. Oma lukunsa ovat shipship-pistokkaat, joita käytetään erityisesti aleksandrialaistanssissa.
Harjoitutan parhaillaan yhtä tanssia, joka päätettiin esittää korkokengissä. Tanssijat todennäköisesti yllättyivät melkoisesti, kun tanssivat koreografian ensimmäistä kertaa korkokengät jalassa. Tanssi muuttaa yllättävästi muotoaan, kun maata vasten ei olekaan kokonainen jalkapohja.
Askel ja kenkä
Tanssiminen on opettanut minut kävelemään korkokengillä – ja valitsemaan sellaisia korkokenkiä, joilla voi oikeasti liikkua.
Nuorempana suosin avokkaita, mutta avokkaat (ainakin kapeakärkiset) ovat kengistä hankalimmat: jotta ne pysyisivät jalassa, niiden täytyy olla riittävän napakat. Ero “riittävän napakan” ja “liian tiukan” välillä on lähestulkoon olematon. Lopputuloksena ovat kivistävät jalat.
Puolipahimmoisen korkeat, kapeat korot ovat osoittautuneet hankaliksi kävellä. Jos kävellessä kanta osuu ensimmäisenä maahan, sen täytyy olla niin tukeva, että sen päällä oikeasti pysyy pystyssä. Puolipahimmoisilla koroilla joutuu useimmiten kävelemään kanta edellä, sillä niillä kengillä päkiävoittoisesta askelluksesta tulee hiippailevaa hissutusta.
Minun ideaalit kenkäni niin tanssimiseen kuin muuhunkin korkokenkäilyyn ovat riittävän korkeat, kärjestä avoimet kengät. Parhaimmalta jalassa ovat tuntuneet erilaiset remmisandaalit ja – yllätyksekseni – pistokkaat. Tärkeintä on, että kengissä on riittävästi tilaa jalalle ja erityisesti varpaille.
Asiaan kuuluvat disclaimerit
Korkokengät ovat – varsinkin kesäaikaan – suosikkijalkineeni. Täytyy kuitenkin lisätä tähän loppuun varoituksen sanoja.
Varoitus 1: liika on aina liikaa. Pelkkiä korkokenkiä, varsinkaan superkorkeita, ei parane käyttää. Korkokengissä pohkeen lihakset ja akillesjänne eivät pääse venymään täyteen pituuteensa.
Varoitus 2: hallitse kroppasi. Pidä paino koko päkiällä, älä anna nilkkojen lonksua. Imaise napa selkärankaan ja laske hartiat alas. Ryhti ja keskivartalon asento hajoavat helposti, kun jalkojen asento muuttuu. Lopputuloksena voi olla kipeä selkä.
Varoitus 3: anna varpaille tilaa. Liian pienissä kengissä varpaita alkaa kivistää eivätkä ne anna tukea kävelyyn. Jos kengässä ei ole tilaa varpaille, kengän paikka on kenkäkaupassa.
Lopuksi: Vaihtele erilaisia kenkiä ja oleile mahdollisuuksien mukaan paljain jaloin. Helli ja venyttele jalkojen ja erityisesti jalkaterien ja jalkapohjien lihaksia. Kireydet ja kivistykset muuttavat jalan asentoa – virheasento jalkaterässä heijastuu koko kroppaan.