Ishtarin toimittamisen haasteet

Ishtarin ensimmäinen numero ilmestyi kesällä 1997. Ensi kesänä on siis 20-vuotisjuhlan aika!

Näihin vuosiin mahtuu viisi vuosittaista julkaisua, lukuun ottamatta aloitusvuotta 1997 ja kulunutta vuotta 2016. Miksi Ishtaria ei ole tänä vuonna näkynyt eikä kuulunut?

Jutut harrastajilta

Ishtarin toimitus on ollut aina yksimiehinen: päätoimittaja on ollut samalla myös toimitussihteeri, juttujen kirjoittaja, taittaja, kielentarkistaja, mainosten hankkija, laskuttaja, kalenterin ylläpitäjä, verkkosivuston päivittäjä ja ylipäänsä koko lehden kaikkien mahdollisten asioiden hoitaja.

Julkaisun juttuomavaraisuusaste on lehden toimituksessa ollut pieni: pääosin lehden jutut ovat tulleet itämaisen tanssin harrastajakunnalta, vapaaehtoisilta kirjoittajilta ja kuvaajilta, jotka ovat paneutuneet näytöksiin, tapahtumiin ja itämaisessa tanssissa pinnalla oleviin asioihin.

Ensimmäiset kymmenkunta vuotta systeemi toimikin mukavasti: juttuja tuli välillä niin paljon, ettei jokaista tekstiä saanut mahdutettua sellaisenaan lehden sivuille. Tanssijat olivat aktiivisia, tanssinäytösten järjestäjät halusivat näkyvyyttä lehdessä ja lukijat olivat innokkaasti mukana lehden tekemisessä.

Sitten vauhti alkoi hiipua. Juttutarjontaa riitti, mutta päätoimittaja/toimitussihteeri/sekatyömiehen työpanosta vaadittiin aina vain enemmän. Enää tapahtumista ei tullut juttuja automaattisesti, vaan niitä piti erikseen pyytää. Vaikka jutusta oli sovittu, aina juttuja ei tullut – vapaaehtoiskirjoittajat eivät ehtineet ja jaksaneet tekstiä tuottaa, kuvat jäivät kuvaajien kameroihin eivätkä päätyneet koskaan toimitukseen asti. Yhä useammin näytösten järjestäjät eivät jaksaneet enää järjestämisrumban ja markkinoinnin ohella etsiä näytösjuttujen kirjoittajia, ja moni loistava näytös jäi kokonaan ikuistamatta lehden sivuille.
Itämaiseen tanssiin liittyvät ikuisuusaiheet ja muu tanssiaiheinen pohdinta hiipuivat myös. Siinä missä Ishtarin alkuvuosina lukijat kirjoittivat juttuja, joissa pohdittiin itämaista tanssia, tanssikenttää ja sen muutoksia, viime vuosina tällaisia juttuja on ollut äärimmäisen vähän – ja nekin lähinnä itämaisen tanssin opettajakoulutuksen kirjallisia töitä.

Itämainen tanssi elää Suomessa vahvana, mutta enää siitä ei kirjoiteta.

Ajankohtaisuuden ehdoilla

Ishtarin vahvuus on ollut sen ilmestymistiheys. Viiteen vuosittaiseen numeroon on pystytty raportoimaan suhteellisen tuoreeltaan itämaisen tanssin näytöksiä ja tapahtumia eri puolilta Suomea.

Lehden toimittamisen haaste on ollut juuri tuossa ajankohtaisuudessa: Ishtarissa on pyritty julkaisemaan tapahtumajutut mahdollisimman tuoreina. Usein viimeisimmät lehteen ehtineet tapahtumat ovat olleet lehden deadlinen tienoilla tai jopa sen jälkeen. Tämä on tarkoittanut sitä, että kirjoittajat ovat kirjoittaneet juttunsa nopealla tahdilla heti tapahtuman jälkeen, ja lehden taittoa on lykätty viimeiseen mahdolliseen hetkeen, jotta aineisto on saatu sivuille. Käytäntö on palvellut loistavasti lehden lukijoita, mutta vaatinut loputonta joustoa niin vapaaehtoisilta kirjoittajilta kuin lehden toimitukseltakin.

Itämaisen julkaisut ovat hiljenneet

Ishtarin julkaisuvuosien aikana Suomessa on julkaistu ainakin kolmea muuta säännöllisesti ilmestynyttä itämaisen tanssin lehteä.

Turkulaisvoimin julkaistu Afsana lopetti julkaisunsa jo vuosia sitten. Lehti kartoitti ansiokkaasti nimenomaan ajattomia juttuaiheita.

Mihrimah ry:n jäsenlehti Mirhami ilmestyi pitkään kolme kertaa vuodessa. Lehden artikkelit olivat monipuolisia ja osin ajankohtaisiin tapahtumiin pureutuneita, mutta lopulta lehti lakkasi ilmestymästä painotuotteena muutama vuosi sitten.

Shimmy-julkaisu ilmestyi muutaman numeron verran. Kunnianhimoinen lehti tarjosi mielenkiintoisia artikkeleita, mutta ei ilmestynyt pitkään.

Eri yhdistyksillä on edelleen omat paperimuotoiset jäsentiedotteensa, toiset ilmestyvät säännöllisemmin, toiset harvemmin.

Lehtiala on kriisissä

Itämaisen tanssin julkaisut eivät ole ainoita julkaisuja, jotka lopettavat ilmestymisensä tai harventavat sitä. Viime vuosina lukuisat aikakauslehdet ja sanomalehdet ovat lopettaneet toimintansa tai siirtäneet sen verkkoon. Trendi on valtakunnallinen ja maailmanlaajuinen.
Syitä on useita, mutta tärkeimmät syyt kaupallisissa julkaisuissa löytyvät mainosten määrän vähenemisestä. Lehtien tuotantorakenne vaatii mainoksia, pelkillä tilausmaksuilla ei elä yksikään julkaisu. Myös Ishtarin mainosmäärät ovat laskeneet huimasti viime vuosikymmenen mainosmääristä.

Yksi syy julkaisujen kuolemiin on pitkittynyt talouden taantuma. Kun taloustilanne on heikko, ihmisten on pakko karsia kuluja. Sekä yksityishenkilöt että yhteisöt ovat vähentäneet lehtien tilauksia, joten lehtien taloudellinen tilanne on heikentynyt.

Ishtaria ei ole koskaan myyty irtonumeroina tai tilattavana lehtenä, vaan lehti on ollut aina Seitsemän Hunnun Tanssi ry:n jäsenlehti. Yhdistyksen jäsenmäärä on laskenut merkittävästi 1990-luvun huippuvuosista, joten myös Ishtarin lukijakunta on supistunut merkittävästi.

Monet harrastelehdet ovat kärsineet samasta ongelmasta kuin Ishtar: juttujen tarjonta on tyrehtynyt. Jos lehdellä ei ole palkallista toimitusta, juttuja ei synny omana tuotantona, vaan lehden sisältö syntyy vapaaehtoisvoimin. Jos ei ole juttuja, ei ole lehteä.

Tiedottamisella on uudet kanavat

Kun Ishtar perustettiin vuonna 1997, tiedottamiskanavaa tarvittiin. Silloin lehti oli paras yhteydenpitokanava sekä yhdistyksen ja sen jäsenten että ylipäänsä harrastajien välillä.
2000-luku toi mukanaan internetin nousun ja keskustelufoorumit, mikä jo vähensi hieman lehden merkitystä harrastajien yhteisenä keskustelukenttänä.

Kun Facebook ja muut sosiaalisen median kanavat tekivät läpimurtonsa, tiedottaminen ja viestintä siirtyi lopullisesti nettiin. Enää yhditykset ja eri tanssialan toimijat eivät tarvitse akuutisti lehteä tiedottamiseen tai yhteydenpitoon jäsenten tai asiakkaiden kanssa – homma hoituu nopeammin ja (kustannus)tehokkaammin netissä.

Tästä suuntauksesta kertoo vahvimmin Ishtarin kalenteri. Kalenteri-ilmoitukset ovat vähentyneet viimeisten viiden vuoden aikana huomattavasti. Kalenteri vietiin verkkoon, jotta se palvelisi paremmin itämaisen tanssin kenttää, mutta tämäkään ei saanut toimijoita kiinnostumaan ilmaisesta kalenterista. Kalenteri on elänyt jo pari kolme vuotta tekohengityksellä.

Tarvitaanko enää lehteä?

Onko paperilehden tai ylipäänsä artikkeleita julkaisevan itämaisen tanssin median aika ohi? Seitsemän Hunnun Tanssi ry. uskoo, ettei ole. Uskomme, että lehdelle on edelleen kysyntää ja lukijoita.

Koska olosuhteet ovat muuttuneet merkittävästi, olemme pitkän harkinnan myötä päätyneet muuttamaan Ishtarin julkaisumallia. Aineistoa ei yksinkertaisesti enää riitä viiteen lehteen vuodessa – lehdessä 2–3/2016 on kaikki aineisto, mitä Ishtariin on tarjottu tänä vuonna ensimmäisen kahdeksan kuukauden aikana. Aiemmin näin paksu lehti on pystytty tekemään viisi kertaa vuodessa.

Julkaisemme silti vielä tänä vuonna yhden numeron vuodenvaihteen tienoilla. Vuonna 2017 Ishtar ilmestyy kaksi kertaa: yksi numero kesällä, toinen vuodenvaihteessa.

Mitä tulevissa Ishtarin numeroissa julkaistaan? Se riippuu teistä, hyvät lukijat. Kertokaa tanssitapahtumistanne, kirjoittakaa itämaisen tanssin innovaatioista, pohtikaa tanssia nykymaailmassa ja itämaista tanssia tanssikentän vaikuttajana. Kaivakaa arkistojanne ja katsokaa, millaista tanssi oli ennen. Etsikää klassikkovalokuvia, ottakaa uusia valokuvia tanssista osana elämää. Lähettäkää aineistoa lehteen! Vain yhteistyöllä lehteä voidaan julkaista jatkossakin.