Tuoreimmat festareilta

Yalla!-festivaali on takana, kroppa väsy ja mieli hyvä. Paljon sulateltavaa loppukesäksi, paljon eväitä tulevalle talvelle.

Masrahin kokenut järjestäjäkaarti oli järjestänyt meille jälleen mainion ja toimivan festivaalin. Iloinen talkooväki puski töitä yötä päivää, mutta hymy irtosi helposti vielä sunnuntainakin. Suurkiitos työn raskaan raatajille!

Orkesterielämyksiä

Oma kurssipalettini oli mainio – tänäkin vuonna osallistuin melkoiselle liudalle kursseja, mutta kun painopiste oli tekniikassa ja musiikissa, ei pää joutunut käymään ylikierroksilla.

Arabimuusikoiden kanssa voi varautua aina yllätyksiin, mutta valitsemani orkesterikurssit (laulu, teoria, taksim sekä tablakurssi, jossa olin kurssisihteerinä) olivat oikein onnistuneita.

Mohamed Shabanan johtama orkesteri oli soinniltaan, soitinvalikoimaltaan ja tyyliltään tyystin toisenmoinen kuin aiemmin Yallassa vieraillut Nugum-kokoonpano, jota johti Safaa Farid. Muusikot olivat taitavia, mutta klassisemmin suuntautuneita kuin Nugumin tanssimusisointiin erikoistunut kaarti.

Terveisiä Ouluun

Kolme näytösiltaa tuotti sellaisen määrän elämyksiä, että niitä saa sulatella vielä pitkään. Tanssin runsaudensarvesta pulppusi huikea määrä esityksiä, mutta ainakin minun takapuoleni olisi ollut tyytyväinen vähän suppeampaankin tarjontaan.

Harmikseni monet rakastamani suomalaistanssijat eivät olleet esiintymässä – ehkä suurin pettymys oli Oulun Yasminen puuttuminen estradilta. Sitä vastoin oululaistanssijoiden edustus kursseilla oli kiitettävä – välimatkasta huolimatta yasminelaiset olivat lähteneet yallailemaan sankoin joukoin. Hienoa, Oulun naiset!

Kohtaamisia

Aivan yhtä tärkeää kuin onnistuneet kurssit ja upeat näytökset on kanssatanssijoiden tapaaminen ja uusien tanssituttavuuksien solmiminen. Yalla oli tässä mielessä kerrassaan mainio! Mikään muu tapahtuma kuin kesäfestivaali ei kerää yhteen tällaista määrää tanssijoita eri puolilta Suomea.

Antoisinta, mitä festivaali tarjoaa, ovat tanssijoiden kohtaamiset, vuorovaikutus ja näkemysten vaihto. Toivon jälleen, että se jatkuu: Ishtarin sivuilla, täällä blogissa, Facebookissa… (Jos olet Facebookin käyttäjä, käy klikkaamassa itsesi Ishtar-kaartiin.)

Tästä Yallasta on vielä paljon sanottavaa ja paljon näytettävää. Seuraavassa Ishtarissa, joka ilmestyy elokuun alussa, palataan Yallan tunnelmiin sanoin ja kuvin.

Subjektiivinen festarielämys

Tämänvuotinen kesäfestivaali nautiskeltiin ihanassa lämmössä, jäähallin peilisalissa suorastaan trooppisissa tunnelmissa. Tämänpäiväinen +9 astetta ja vesisadetta tuntuu hypyltä ihan toiseen maailmaan.

Vietin festareilla täydet neljä päivää, kursseilla ramppasin torstaiaamusta kello kymmenestä puoli kuuteen sunnuntai-iltana.  Kroppa oli vahvasti sitä mieltä, että vähempikin olisi riittänyt, mutta  viimeisellä kurssilla tiivistimme asiantilan ytimekkääseen sloganiin: “Ei ne ole festarit eikä mitkään, joiden jälkeen ei tarvitse viikon sairaslomaa.” Olen varmasti noussut sängystä joskus ketterämminkin kuin tänä aamuna, mutta en silti mitään muuttaisi.

Tunnelmia iltanäytöksistä

Tällä kertaa kaikki kolme iltanäytöstä katsoin takahuoneen näkökulmasta. Kameliklubi torstaina oli lämminhenkinen tilaisuus, Ilokivi osoittautui sangen mainioksi paikaksi tämänmuotoiseen iltaan. Yleisö oli alusta asti innoissaan mukana tanssissa. Oman ryhmäni festariensikertalaiset olivat aivan häkellyksissään siitä, miten kannustavaa yleisö oli.

Perjantai-illasta nautittiin Paviljongissa. Kairon yössä nähtiin sooloja ja pieniä ryhmiä, hauskaa ja dramaattista. Diana Tarkhan oli upea solisti: hän on voimakas, tulkitseva tanssija, joka ei kikkaile vaan tanssii tyylikkäästi ja määrätietoisesti. Päivän kiusannut kurkkukipu ei onneksi vienyt ääntä, joten juonnot kuuluivat viimeistä sanaa myöten. Erityiskiitokseni Anulle, Maisalle ja Zahralle käännöksistä sekä Sirpalle ääntämisharjoituksista!

Lauantai-iltaa vietettiin kaupunginteatterissa, joka on kaikkien mittapuiden mukaan aivan ylivertainen paikka esiintymisille. Pukuhuoneissa oli vilskettä muttei ahdasta – lavalla nähtiin kaikkiaan kuutisenkymmentä tanssijaa! Mainio show, jonka tähti Zahra Bent Ammar osasi ottaa yleisönsä konstailemattomalla ja iloisella tanssillaan. Oma neliminuuttiseni oli yhtä juhlaa, siinä määrin hieno tunne oli olla niinsanotusti kotiyleisön edessä; Jyväskylässähän aikoinaan itämaisen tanssin aloitin.

Ensi kesänä Savonlinnaan!

Jyväskylän festivaali on takanapäin, mutta onneksi on hyviä uutisia ensi kesästä: elokuussa 2009 itämaiset tanssijat saavat kerääntyä Savonlinnaan, jossa Farah ry. järjestää kesäfestivaalin. Vuoden 2006 savonlinnalaisfestarit olivat lämmin kokemus, joten ainakin minut tapaa 7.–9.8.2009 Savonlinnan festivaalissa!

Nyt alkaa lihaksilla toipumisloma. Leppoisaa festareistapalautumisviikkoa!